Kävin tänään polttamassa joululahjaksi saadun hierontalahjakortin, olo ihanan raukea ja sopivan väsynyt! Osansa varmaan taas silläkin että töissä tuli tehtyä vajaan 12 tunnin päivä.. Mutta kivasti katkaisi putkea tuo hieronta! Pikkasen saattaa harmittaa, että olin varannut ajan jo kuukausi sitten ja unohdin koko homman, fiksumpi olisi siirtänyt ajan parin viikon päähän kunhan pääsen taas liikunnan makuun niin hieronta saattaa olla taas ihan paikallaan..
No vielä ei ole siitä pelkoa, että paikat olisi jumissa, en päässyt tänäänkään lenkille! Alan olla vähän epätoivoinen ja olo on todellinen failure, onneksi äiti kävi äsken valamassa uskoa ja tsemppaamassa että ainakin ruuan kanssa menee edelleen hyvin! Juteltiin vähän myös äidin omista aamukoktaileista, maman pillerivalikoima kun on suoraan luontaistuotekaupasta:D Päädyttiin valkkaamaan ravintolisiksi vähän kaikkea D-vitamiinista kalaöljykapseleihin ja leväpillereihin. Äiti myös kyseli mun halusta liittyä joko Painonvartijoihin tai Keventäjiin mutta haluan ainakin näin aluksi kokeilla tätä ihan yksin. Kirjaan tänne kuitenkin jo kaiken ylös enkä halua alkaa laskemaan jokaista kaloria, etenkään kun en täydellisesti usko tuohon kalorihömpötykseen. Kaloreista kuitenkin joku toinen päivä lisää, koko asia vaatii niin paljon aikaa ja paneutumista, että siihen ei just nyt ole aikaa:D
Ruokapäiväkirja:
Aamupala - Mysliä vaniljajugurtilla ja jäisillä mustikoilla
Lounas - Bataattisavulohilaatikkoa
Päivällinen - Raejuusto ja ruisnappeja, omena
Iltapala - Omena
Wednesday, April 14, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Älä ota paineita tuosta liikkumisesta! Luin äskettäin jutun, jossa sanottiin, että laihtumisessa sinänsä ei liikunnalla ole niin suurta merkitystä kuin ruokavaliolla. Eihän esim. tunnin reipaskaan kävely polta kuin muutama sata kaloria.
ReplyDeleteKyllä sinä ehdit lenkille, pääasia, että ruokavalio on pysynyt kunnossa. Siitä kiinni pitäminen onkin vaikeampaa ja siinähän olet onnistunut. Tsempitykset täältä!
Totta varmasti tuokin mut haluisin niin liikunnan takaisin päivä/viikkorytmiin, sen verran se vtuo energiaa ja hyvää oloa ja oikealla määrällä lihaskuntoa ja aerobista liikuntaa sais toivottavasti vähän kiinteytettyä tätä ruhoa:DD Ja kieltämättä en yhtään ihmettele jos suurin osa kiloista lähtee pelkällä ruokavalionmuutoksella, ite oon ainakin vimeset pari vuotta syönyt kaikki mäkin ateriat mita nenän eteen on tuotu:D
ReplyDeleteKiitos taas tsempeistä, tulevat tarpeeseen:)