Sunday, May 9, 2010

party like it's mother's day

Oikeesti vihaan näitä tällasia pyhiä kun tulee syötyä niin paljon ettei muuta kerkeä tekemään! Oon istunut tänään ruoka- ja kahvipöydässä yhteensä neljä kertaa kolmen eri seurueen kesken. Meidän suvussa on ilmeisesti jotain vikaa, kun kukaan ei missään vaiheessa osaa saati uskalla sanoa ei.

Ja äiti heitti vielä autoon ison kasan viikonlopun jämiä syötäväksi ensi viikolla eli salaatin ohella tulen puputtamaan vielä paljon paistia, lohta ja erilaisia kakkuja. Kivaa elämänmuutoksen kannalta:D

Tosin niinkun eilen jo vähän yritin selittää, etten missään nimessä usko totaalikieltäytymiseen! Liian tiukassa pannassa repsahtaminenki on helpompaa ja nautin sen verran paljon hyvästä ruuasta etten varmaan pitkään pärjäisi ilman pientä herkuttelua. Tosin usko että siinä on pieni ero "entiseen elämään", että tällä kertaa en herkutellut lisäaineilla kuorrutetuilla sokeripommeilla vaan "kotiherkuilla", tein ihan kaiken alusta pitäen itse, enkä laittanut taikinoiden sekaan mitään sellaista mihin en usko. Käytin hyvällä omallatunnolla kermaa ja voita, koska loppujen lopuksi uskon vakaasti siihen, että sitten kun herkutellaan niin herkutellaan kunnolla. Ei vaan herkutella niin usein. Eikä aleta mässäilemään! Yksi pala kakkua kahvin kanssa riittää, älä napostele jääkaapilta ja tunnista rajasi. Kaikkea kohtuudella voisi olla mottoni.

Ruokapäiväkirja:

Aamupala - kaksi viipaletta mallasleipää kalkkunaleikkeleellä ja margariinillä, tomaatti ja pala kurkkua

Lounas - Savulohta, uunijuureksia, smetanaa, tomaattia ja kurkkua, mallasleipäviipale ja sinihomejuustotäytteinen paprika

Kahvittelu - Kinuskikakku

Kahvittelu x 2 Porkkanakakkua ja karjalanpiirakoita

Nyt voi varmaan käydä hyvillä mielin ja täydellä vatsalla nukkumaan?

Saturday, May 8, 2010

meltdown

Ihan järkyttävää! Oon toista yötä porukoiden luona, koska mun isovanhemmat tuli viikonlopuks kyläilemään. Mummo toi mukanaan leivoksia, söin kaksi. Mummo toi mukanaan myös karkkipussin, ihan niinkun pienenä, se pussi on auki tuossa macin vieressä. Tein äitienpäivän kunniaksi KAKSI kakkua, perinteisen täytekakun ja juustokakun. Tätskäriä ei ole vielä aloitettu mutta söin jo kaksi palaa juustokakkua JA kaksi kaurakeksiä. OMG, piti nauraa ääneen, kuullostan joltain pikkuteiniltä, joka paastoaa kun ei tiedä parempaakaan tapaa laihduttaa:D

Muuten en välittäisi, onhan mun herkkupäivä ja saan mässäillä niin paljon kun haluan mutta että pitikin mennä repsahtamaan jo eilen ja pakko myöntää ettei huomisesta totaalikiellostakaan tule luultavasti mitään, ainakaan mun mummon tuntien:D Ei siinä vielä mitään, en usko että parin päivän repsahdus vaikuttaa mun motivaatioon mutta kun tää kaikki makean mussutus on kerennyt aiheuttaa mulle jo pahan olon. Sellasen ällömakean lätkyn. Yäk.

Kaiken lisäksi tässä hässäkässä en ole päässyt purkamaan ällöä olo lenkille. Kyllä kuulit oikein, se olo jää pururadalle. Musta tuntuu että yks tärkeimmistä välitavotteista on melkein saavutettu, nautin lenkillä käymisestä! Vielä kun saisi mukaan lihaskunnon säännöllisen tekemisen.. Babysteps edelleen:D

Ruokapäiväkirja:

Aamupala - Mysli banaanijugurtilla ja mustikoilla

Välipala - Geishapatukka ja mallasleipä margariinillä ja kalkkunaleikkeleellä

Päivällinen - Kaalilaatikko ja mallasleipä margariinillä

Kahvittelut - Juustokakkupala ja 2 kaurakeksiä

Iltapala - Mallasleipä margariinillä ja kalkkunaleikkeellä, juustokakkupala

Pitkin päivää - sirkusaakkosia, paljon

Thursday, May 6, 2010

crumble

Asiaa olisi yllättäen ihan hirveästi ja tuo tietokoneen hajoaminen sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan näin bloggaamisen kannalta;D Kirjasin parin viikon ajalta kaikki syömiset edelleen ylös mutta turha niitä on varmaan tänne päivitellä? Mitään sen erikoisempaa ei tullut syötyä, mitä nyt yksi repsahdus eli kana-aura pizza järkyttävään krapulaan herkkupäivän ulkopuolella:D Ja tietysti ne lukuisat alkoholiannokset! Kaksi viikonloppua putkeen ankaraa kreisibailausta ja nestetasapainon ylläpitoa veti veronsa. Tämä viikonloppu kyllä tutustutaan tietokoneeseen ja ravataan lenkkipolulla.

Totta puhuen liikunnat on pysyneet edelleen samassa tahdissa missä alussakin, ihan tavoitteeseen ei siis vielä olla päästy mutta vähän luulen että auringon paistaessa pururadallekin tulee lähdettyä entistä useammin. Ja tylihan viikonloppuisin biletettyä hikeen asti monen tunnin ajan.

Lenkkimmotivaattorina ostin uudet juoksupöksyt, samaa sarjaa kun äidin antama takki. Ihan mahtavat! En varmaan pistä enää koskaan tanssihousujani lenkille jalkaan, streetiä tanssiessani vähän pussittavat mutta silti slimmit housut on ikilempparini ja ostan merkiltä joka vuosi uudet korvaamaan vanhat jo vähän kulahtaneet, tästä lähtien niitä kyllä käytetään vaan kotona tai sitten tanssitreeneissä (joihin muuten ajattelin palata takaisin kunhan muutan kesän alussa uudelle paikkakunnalle uuden työn ja syksyllä alkavan koulun takia!). Takaisin niihin juoksuhousuihin, legginssejä muistuttavat pöksyt on jotain mahtavaa, tuntuu kun vetäisit polulla alasti:D Ja joo, heitin pientä yksiötäni ympäri siksakkia juosten!

Olisi niin paljon sanottavaa mutten tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa, taitaa olla fiksumpi kirjata päivän syömiset, painua nukkumaan ja totutella ihanaan uuteen MAC kaunokaiseen^^

Ruokapäiväkirja:

Aamupala - Mysli, vaniljajugurtti ja mustikoita (as usual)

Lounas - Mexicana bagel (moniviljabagel, salaattia, tuorejuustoa, kanaa ja salsakastiketta)

Iltapala - 2 viipaletta kauraleipää, margariini ja kalkkunaleike, omena

Aika vähällä ruualla mentiin, mutten malttanut tehdä ruokaa kun kone on niin ihana ja uusi:D

Finally!

Vihdoin! Mulla on lompakossa lappunen postiin, jolla saan noudettua yhden kappaleen tietokoneita! JEEEEEEEEE! Lopetan ruokkiksen kuluttamisen koneella ja palailen linjoille illalla, it's a promise! Koko tarina kahden viikon ajalta, voi mennä siis jonkun aikaa mutta jatketaan siitä mihin viimeks jäätiin. Ihanaa saan vihdoin datailla himassakin ihan kunnon koneella!

Thursday, April 22, 2010

Silence

Pahoittelut hiljaisuudesta, sain jollain keinolla hajotettua koneeni ja tämä kännykällä bloggaaminen ei ole kivaa, trust me! Junailen huomenna Turkuun juhlimaan ja sieltä suoraan maanantaina töihin. Yritys on kova päästä kirjaamaan edes syömisiä ylös tänne kun pääsen kaverin koneelle, ehkä kuullaan!

Monday, April 19, 2010

Vitamiinikoktail

Äidin ollessa luontaiskauppiaan tytär tietoa tuntuu löytyvän ihan kaikesta aiheeseen liittyvästä. Ensimmäistä kertaa kun puhuin projektistani, äidillä välähti silmissä, että tietyt vitamiinit ja ravintolisät tulevat varmasti tarpeeseen ja saattavat jopa auttaa kunnon kohotuksessa ja laihduttamisessa. Äiti päätyi pitämään jonkin sortin luentoa aiheesta ja valkkailtiin yhdessä "pieni" koktail päivittäiseen käyttöön:

Kalanmaksaöljykapseli * 1/päivä
B-Vitamiini * 1/päivä
Levävalmiste (Vihreä Helmi) * 6/päivä
C-Vitamiini *1/päivä
Monivitamiinivalmiste (esim. Berocca tai Mivitotal) * 1/päivä tai 30ml/päivä
Sinkki * 1/päivä

Koktailin nappaamiseen päivittäin pitää näköjään totutella aikansa, ennen kun se tulee selkäytimestä, mutta hyvältä alkaa näyttämään ja pilleripurkilla käynti alkaa kuulua jo aamurutiiniin. Kaveri puhui eilen kirkastuneesta ihosta mutta epäilen ettei vitamiinit näin nopealla aikataululla vielä näy ainakaan ulkopuolisen silmin, kyse saattaa olla ennemminkin liikunnan ja raittiin ulkoilman tai paremman ruuan lisäämisestä. Tai puhtaasti siitä seikasta, että projektin alettua päätin samalla lopettaa tupakanpolttoni, tai vähentää sitä niin roimasti, että poltan vain humalassa jos silloinkaan tekee mieli;D

Paljon lupauksia ja rajoituksia kerralla mutta ainakaan röökaamiseni ei ole missään vaiheessa ollut mitään muuta kuin paha tapa ja siitä on helppo olla puolikin vuotta erossa ennenkuin päätän kylmän siiderilasin äärellä polttaa yhden ihan vaan seuraksi. Väitän siis kivenkovaa etten ole riippuvainen vaan puhtaasti huonotapainen! Sokeri ja kaikenmaailman herkut tuntuu olevan tässä vaiheessa paljon kovempi pala purtavaksi kun yksikään tupakka mutta hyvin on onneksi mennyt tähän asti, omenat ja herkulliset salaatit luojan kiitos pelastaa paljon! Ja se yksi herkkupäivä viikossa on niin odotettu tapahtuma, että ilman olisin varmaan jo repsahtanut!

Ruokapäiväkirja (sunnuntai 18.4.2010) :

Aamupala - Mysli vaniljajugurtilla ja mustikoilla

Välipala - Ruisleipäpalanen savulohella ja juustolla

Päivällinen - Peruna-kasvis höystö ja uunilenkki, tomaatti ja kurkku

Iltapala - Omena


Liikuntapäiväkirja :

40min kävelylenkki liian kylmässä ilmassa

Tämän päivän päiväkirjat varmaan vielä illemmalla kunhan pääsen työkoneelta kotiin;D

Saturday, April 17, 2010

Sun

Oi mahtavuutta! Eilinen kipeily jatkui tänään vaan nuhalla, joten painelin taas kerran vanhempien luokse. Tällä kertaa tosin jouduin hyötyliikkumaan ulos, puhdistettiin pihamaata tuntitolkulla, joten uskalsin skipata päivän muut liikuntasuoritukset. Kieltämättä olisi tehnyt kovasti mieli metsän keskelle lenkkeilemään, koska a) sää on MAHTAVA ja b) äiti lahjoi/motivoi ainoata tytärtään juoksutakilla. Takki löytyi vielä kaiken huipuksi 50% alennuksella ja samassa liikkeessä oli kuulemma juoksuhousujakin. Ei sillä, ettäkö tällä kunnolla vielä "pyrähdettäisiin" juoksuun mutta kumma kyllä kaikki liikuntavaatteeni on jääneet näiden parin vuoden aikana auttamattomasti liian pieniksi, ihan kun liikkarelehyllyni vaatekaapissa oikein ilkkuisi minulle:D

Kaikki kalliit Davidin trikoovaatteet on niin tiukat että jokainen vararenkaani näkyy kaivolta kotiin, joten olen heittänyt erittäin epäsäännölliset lenkkini kaupan suurimmissa college-housuissa ja entisen poikaystävän hupparissa. Ensi viikolla aion kuitenki käydä tsekkailemassa urheiluliikkeen valikoimia ja toivottavasti sieltä löytyisi ne lenkkipöksyt! Äiti näytti omiaan ja kovasti muistuttivat legginssejä mutta ehkä se kangasmateriaali on vähän toista... Ja eikös oikeat välineet motivoi sitten tekemäänkin;D Takkia aion kyllä lähteä kokeilemaan heti huomenna! IPodiin voisi luoda tunnin mittaisen lenkkisoittolistan, niin jos vaikka kävely alkaisi tuntumaan baarin tanssilattialta?

Ruokapäiväkirja:

Aamupala - Mysliä, vaniljajugurttia ja mustikoita, 7 After Eight palaa

Lounas - Puutarhasalaattia fetalla ja raejuustolla

Illallinen - Kasvis"pihvejä" (bataatti, kukkakaali, sipuli, purjo, omena, feta, kananmuna), lämminsavulohta ja kermaviilikastiketta

Iltapala - Siivu rahkapullapitkoa ja paljon After Eighttejä

Liikuntapäiväkirja:

4,5 tuntia hyötyliikuntaa ja paljon D-vitamiinia